24. marraskuuta 2012

Tulossa: joulukalenteri



Kuten moni on varmaan jo blogin sivupalkista löytyvästä kuvakkeesta huomannut, starttaa Shhh, it's a secret! -blogissa 1. joulukuuta joulukalenteri. Joulukalenterissa tullaan keskittymään joulun odotukseen leipoen, askarrellen ja kotia koristellen ja yleistä joulun tunnelmaa fiilistellen: luvassa on siis ainakin jouluisia reseptejä, DIY-ideoita, lahjavinkkejä, jouluista sisustusta, pari neuleohjetta sekä ennen kaikkea paljon jouluisia kuvia - miltäs tämmöinen teistä kuulostaa? Itse olen ainakin ollut projektistani enemmän kuin innoissani!

Koska joulukalenterin ensimmäisen luukun avautumiseen on aikaa enää viikko, kuulisin erittäin mielelläni teidän mielipiteitänne ja toiveitanne erityisesti luukkujen avautumisen (eli päivittäisten postausten julkaisun) ajankohtaan liittyen: toivoisitteko, että ajastaisin kunkin luukun aukenemaan esimerkiksi klo 7.00 aamulla, keskelle päivää vaikkapa klo 12.00 vai jo heti virallisen vuorokauden vaihduttua eli klo 0.00 - vai riittääkö, että luukut aukeavat päivittäin ns. bloggaajan oman päätäntävallan ja aikataulujen mukaisesti..? 

Myös luukkujen sisältöön liittyviä toiveita otetaan ilolla vastaan - vaikka viime viikkojen ja kuukausien  aikana onkin tullut ideoitua ja toteutettua jo monen monta luukkua, on melkoisen moni niistä vielä tyhjillään..!






Postauksen kuvituksena tällä kertaa muutamia lempijoulukoristeitani. Vielä en ole ehtinyt niitä pahemmin esille virittelemään, mutta päätin tehdä pientä alustavaa inventaariota kokoelmistani muistin virkistämiseksi: suuntana on nimittäin pian joulumyyjäiset ja tämän myötä todennäköisesti myös joulushoppailua - olen huomannut, että pieni katsaus jo olemassa olevaan "omaisuuteen" on hyvä keino hillitsemään turhia heräteostoksia. Toivottavasti se toimii tälläkin kertaa! ;)


*****


Rentouttavaa viikonloppua - ja hei, lämpimästi tervetuloa te muutamat uudet lukijat! :)


- Neiti M

6 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava tämä sinun blogisi, oikeaa silmänruokaa tulvillaan! Jäin mielenkiinnolla seurailemaan. Kaunista joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentistasi ja ihanaa joulunodotusta myös sinulle! Kiva että jäit seurailemaan :)

      Poista
  2. Kaikki helpot diy-jutut olisi ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja myös ruuat ja pikkuherkut joulua ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoista, laitetaan korvan taakse :)Lupaan, että helppoja diy-juttuja on ainakin tuloillaan, ja joitakin pikkuherkkuja voisinkin kehitellä muutamien leivontaohjeiden joukkoon..!

      Poista
  3. Onpa ihana päästä kurkkimaan tänne joulukalenteria, odotan jo innolla! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana idea!! Itse kun on jouluihminen ni rakastaa kaikkea tähän aikaan liittyvää. Itselle tuli mieleen joulun kattaus ideoita? Ensimmäistä kertaa kun meidän kotiin kokoonnutaan viettämään joulua, niin ne ainakin itsellä on vielä vallan hakusessa :D Mutta varmasti tulee viihdyttyä näillä sivuilla ahkerasti joulukuun päivinäkin, ja innolla odotan luukkujen aukeamista :)

    VastaaPoista