Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit


14. maaliskuuta 2013

Haasteellinen "And that's who I am"

Toimeliasta torstai-iltaa, toverit! Mitäs teidän ohjelmaanne on kuulunut tänä iltana? Täällä siemaillaan parhaillaan iltateetä, joka nautiskellaan tällä kertaa tietokoneen äärellä pienimuotoisen luonnoskansion siivousoperaation ohessa - oi voi, miten useita keskeneräisiä blogipostauksia kansioon onkaan taas kertynyt!

Jonkin aikaa enemmän ja vähemmän valmiita luonnoksia selaillessani ja niitä karsiessani keksin, että voisin yhdistellä muutamat yksittäiset ja samankaltaiset luonnokset yhdeksi kompaktiksi torstai-illan postauskokonaisuudeksi. Blogiani on nimittäin muistettu lähiaikoina useilla ihanilla haasteilla ja tunnustuksilla (kaunis kiitos Hannalle PowderRoom -blogista, Sannalle Kotvasia -blogista, Elle-Marielle sekä JuttaEmilialle Dream tomorrow - live today -blogista), minkä lisäksi luonnoksissani on pyörinyt jo pienen ikuisuuden blogimaailmassa viime aikoina laajasti kiertänyt And that's who I am -haaste. Koska muutama saamistani haasteista sisälsi bloggaajan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyviä kysymyksiä tai kehoituksia paljastaa jotakin itsestään, päätin hieman soveltaa ja hoitaa ns. kaksi kärpästä samalla iskulla: vastaamalla haasteisiin ...and that's who I am. -sivustolta lainattujen kuvien avulla ja laittamalla tämän "ATWIA-haasteen" eteenpäin kaikille bloggaaville lukijoilleni. Tässäpä siis muutamia pieniä paljastuksia siitä, minkälainen henkilö täältä blogin takaa oikein löytyy!




Löysittekö valitsemistani toteamuksista yhtäläisyyksiä vai eroavaisuuksia itseenne? Kertokaahan linkin kera, mikäli olette toteuttaneet tämän ATWIA-haasteen - olisi kiva käydä vertailemassa valintojanne ja oppia tuntemaan teitä hieman paremmin!


Torstaiterveisin,


- Neiti M


10. syyskuuta 2012

Haastetta kerrakseen


Luvassa haasteita elämään heti näin alkuviikosta!

Blogiani on nimittäin muistettu viime kuukausina useilla haasteilla/tunnustuksilla - mikäli oikein muistan, ensimmäiset näistä taisivat tulla jo joskus kevään aikana... Tämän myötä joudunkin tunnustautumaan täällä blogosfäärissä melkoisen huonoksi haasteiden vastaanottajaksi, tai ehkä tarkemminkin niiden huonoksi eteenpäinlähettäjäksi: kaikki saamani haasteet ovat toki ilahduttaneet aina mieltä, mutta lähes poikkeuksetta kaikki "kerro 7 random faktaa itsestäsi" -tyyliset haasteet unohtuvat keskeneräisinä luonnoksiin - miten hankalaa tällaisten haasteiden täyttäminen voikaan olla, puhumattakaan sitten niiden vain 5-15 suosikkiblogin valitsemisesta, joille lähetät haasteen eteenpäin..!?

Pahoittelenkin nyt siis yleisesti aikaansaamattomuuttani haasteisiin vastaamisessa ja kiitän yhteisesti kaikkia teitä, jotka olette minulle niitä lähettäneet! Otan mielelläni haasteita vastaan myös tulevaisuudessa ja yritän parantaa tapani niihin vastaamisessa! :)

*****

Alkuinfon jälkeen seuraakin nyt pientä ryhdistäytymistä: päätin nimittäin tarttua ennätysnopeasti viime viikon lopulla saamaani tunnustukseen/haasteeseen, joka saapui blogiini Paikka maailmassa -blogista lähetetyllä Post it -lappusella - lämmin kiitos sinulle Ginger! :)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it -lapun kuva ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.


Laitan lappusen siis eteenpäin seuraaville ihanille blogeille:

No home without you
Sweet life by carita

Pahoitteluni, mikäli olette tämän haasteen jo saaneet! Eikä sitten kenellekään turhia paineita haasteen eteenpäinjaosta ;)

*****

Blogiani on muistettu vime kuukausina myös mm. One lovely blog award sekä Liebster blog -tunnustuksilla/haasteilla.  Koska nämä haasteet ovat kiertäneet täällä blogosfäärissä jo jonkin aikaan, taidan tällä kertaa jättää näihin liittyvät listaukset ja eteenpäinjaot tekemättä. Näistä on kuitenkin kiittäminen ainakin Looking for clementines -blogin Tuulia sekä Kohti kotisaarta -blogin Sannaa - lämpimät kiitokset siis teillekin muistamisesta! :)



*****

Aurinkoa alkaneeseen viikkoon - 
jos ei muuten, niin ainakin tuon parvekkeellamme kukoistavan auringonkukan välityksellä! :)


- Neiti M


2. huhtikuuta 2012

Kaunis blogi -tunnustus

Sain Vanhan kerrostalon asukkeja -blogista Kaunis blogi -tunnustuksen - suurkiitos Seijalle tunnustuksesta! :)


 Tunnustus on ilmeisesti alunperin ollut tarkoitus jakaa viiteen alle 200 lukijan blogiin, joten laitanpa tunnustuksen nyt sitten eteenpäin seuraaviin kauniisiin blogeihin:

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja lämpimästi tervetuloa teille uudet lukijat! :)

- Neiti X


1. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Sain Looking for Clementines -blogin Tuulilta tunnustuksen/haasteen, kiitos! :) Tarkoituksena on siis antaa tunnustus eteenpäin valitsemalleen 4-5 alle 200 lukijan blogille. Tässäpä ovat omat valintani: 


Aivan ihana leivontablogi, herkullisia reseptejä ja kauniita kuvia!


Kaunis blogi ihanilla kuvilla: sisustusta, käsitöitä, leivontaa ja omakotitalon remontointia.


Kiva blogi, jonka takana mm. sisustuksesta, kirppislöydöistä, käsitöistä ja herkuista yhdessä bloggaileva pariskunta.


Raikkaan värikäs blogi, jossa ihania kuvia mm. kodin sisustuksesta ja lapsiperheen arjesta.


Toivottavasti ette olleet vielä tällaista haastetta saaneet, pahoitteluni jos niin kävi nyt uudelleen! 
Kivoja blogeja kyllä löytyy vaikka millä mitalla, mutta haasteen vaatimusten mukaisten blogien löytäminen osoittautuikin yllättävän hankalaksi!


Tunnustusterveisin,

- Neiti X