7. syyskuuta 2012

Syksyistä tunnelmaa



En olekaan vielä kertonut, että lähikauppaamme vievän kadun vierestä löytyy jännä puu. Tai jos tarkkoja ollaan, jännää ei ole niinkään itse puu, vaan sen kävyt: ne ovat nimittäin melkolailla tavallisen männyn käpyjen kaltaisia, mutta hieman suurempia, "tuuheampia" ja siksi jollakin tapaa suloisempia.

Seuraa tunnustus: olen ehkä muutaman kerran saattanut sujautella näitä söpöisiä käpysiä vaivihkaa laukkuuni kauppareissuillani, tuon kyseisen puun ohi kulkiessani. Silloin tällöin saatan jopa kiertää yhden ylimääräisen korttelin tuon puun takia, tullessani kotiin päin jostakin toiselta suunnalta. Joskus puu (tai tuuli) on nimittäin ollut suosiollinen ja heitellyt käpyjä ulottuvilleni jalkakäytävälle - harmittavan usein on kuitenkin käynyt niin, että hienoimmat käpyset ovat tippuneet juuri sinne aidatun alueen valvotulle, väärälle puolelle. Hmm... entä jos seuraavalla kerralla hypähtäisinkin vain vikkelästi kiviaidan yli (se on aika matala), hymyilisin nätisti valvontakameralle, keräilisin kävyt pikaisesti mukaani ja veisin ne parempaan kotiin iloisesti kameralle vilkuttaen - jos en kerta eläissäni ole omenavarkaisille uskaltautunut, niin mitenhän olisi käpyvarkauden laita..? ;)

Niin, ja avopuolisoni sanoin: mihinhän ihmeeseen minä näitä käpyjä sitten tarvitsen? No, en ehkä niinkään tarvitse, mutta ajattelin niiden tuovan kivaa syksyistä tunnelmaa olohuoneen kynttiläasetelmiini. Ja sinnehän ne sitten päätyivätkin - saa nähdä mitä keksin niille tässä syksyn mittaan, aineksia voisi olla vaikkapa jonkinnäköiseen DIY-projektiin.






Perjantaiterveisin ja ihanaa viikonloppua kaikille toivotellen,


- Neiti M

4 kommenttia:

  1. Kävyt... Kaikkea ne saavat ihmisen tekemään. Olen itse raahannut niitä Porista ja Portugalista Helsinkiin, kun molemmissa ne olivat niin täydellisen kauniita.

    VastaaPoista
  2. Söpöjä käpyjä tosiaankin! Sopivat hienosti kynttilöiden seuraksi :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Blogissani on sulle tunnustus: http://kohtikotisaarta.blogspot.fi/2012/09/tunnustus.html

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos teille kaikille kommenteista :) - pahoittelen, että vastaaminen meinasi unohtua tyystin!

    VastaaPoista