5. maaliskuuta 2012

Haastetta maanantaihin



Sain Valkoinen koti -blogin Cinnabarialta haasteen, jonka ideana on muutamaan peruskysymykseen vastaamalla tuoda hieman lisätietoa blogin kirjoittajasta. Kiitos Cinnabaria kivasta haasteesta! :)

Tässäpä siis omat vastaukseni haasteen kysymyksiin:

Lempiväri: Heti alkuun haasteen vaikein kysymys, sillä eri värit miellyttävät silmää melko kausiluontoisesti ja eri tavalla eri asioihin yhdistettynä. Ikisuosikkeja niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa ovat valkoinen, musta ja harmaa, joiden lisäksi pidän erityisesti raikkaista turkoosista, pinkistä ja keltaisesta. Jos yksi väri täytyy valita, niin tällä hetkellä lemppari on valkoinen.  

Lempieläin: Kissa.

Lempinumero: 8

Paras alkoholiton juoma: Tällä hetkellä olen ihastunut Novellen aprikoosin ja jasmiinin makuiseen Plus-juomaan, mutta kaikenlaisten makeiden mehujen ja limppareiden edelle taitaa mennä kuitenkin aina maistuva ja terveellisempi vesi.

Facebook vai Twitter: Facebook

Intohimoni: Sisustaminen, kaikenlainen ideointi, suunnitteleminen ja käsillä tekeminen sekä uusien asioiden oppiminen. Mikäli listaa saa vielä jatkaa, siihen kuuluvat lisäksi ruoka ja herkuttelu sekä valokuvaus.

Lahjojen antaminen vai saaminen: Molemmat! Lahjoja on ihana saada ja avata, mutta myös lahjojen suunnitteleminen ja antaminen läheisille lämmittävät mieltä.

Mieleisin kuvio tai muoto: Hmmm.. Mietin pitkään neliön ja pallon välillä, mutta neliö taitaa viedä voiton - vaikka välillä pallot, pilkut ja muut pyörylät ihastuttavatkin, yleisesti ottaen selkeät kulmikkaat muodot miellyttävät silmää pyöreitä enemmän.

Paras päivä viikossa: Lauantai - sillä tuolloin viikonloppu on virallisesti alkanut ja suurin osa siitä on vielä edessä päin!

Lempikukka: Pioni, ehdottomasti.


Haaste lähtee eteenpäin seuraaviin kivoihin blogeihin:



Haasteterveisin hyvää alkanutta viikkoa kaikille toivottaen,

- Neiti X

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta!:) Ja oikein ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! On muuten aika vaikeita kysymyksiä! 20 vuotta sitten olisin tiennyt näihin kaikkiin vastaukset mutta nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! :) Itse ajattelin aivan samaa kysymyksiin vastaillessani - parikymmentä vuotta sitten olin niin harjaantunut ystäväkirjojen yms. täyttelijä, että vastaukset olisivat tulleet ulkomuistista heti!

      Poista
  3. Kiitos Neiti X! :) Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä ja kiitos samoin sinullekin - säätiedotuksien perusteella sellaista voi tässä odotellakin! :)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta nti X. :)
    En ole unohtanut ja palaan myöhemmin siihen. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä ja mukavaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista