11. huhtikuuta 2013

Parvekeunelmia

Taivas on harmaa ja sää kolea, mutta mielissä siintävät jo kevät ja kesä parvekesuunnitelmineen. Istuteltuani tänään muutaman yrtin valmiiksi ruukkuihinsa parvekekelejä odottelemaan, intouduin suunnittelemaan hieman muutenkin tämän vuoden ilmettä parvekkeellemme ja keräsin samalla ideoitani kollaasiin nähtäväksi tänne teillekin. 

Unelmieni parveke sisältäisi siis tänä vuonna seuraavanlaisia elementtejä:




Viime vuonna parvekkeemme löhöilynurkkaus koostui rahista ja tyynyistä, mutta tänä vuonna kaipailisin tämän sinänsä hyvin toimineen systeemin tilalle Ikean Garpen kulmaosaa (kuvassa 2 kpl) tummanharmailla tai beigeillä tyynyillä. Uusi löhöilytuoli (sekä vanhat oranssit metallituolit) vaatisivat tietenkin koristuksekseen muutamaa uutta tyynyä - mm. Annolta löytyisi useitakin silmääni miellyttäviä vaihtoehtoja, kuten kuvan raikkaat kuviolliset harmaa-valkoiset tyynyt.

Vanhojen kaislamattojen tilalle sopisi ihanasti Ikean uudet mustavalkoiset ulkotiloissakin viihtyvät matot ja tunnelmaa kesäiltoihin luotaisiin söpöjen aurinkokennovalaisimien avulla. Ja mitäpä olisi kesäinen kaupunkiparveke ilman huumaavan tuoksuista yrttivalikoimaa, mieluiten käteviin ja tänä vuonna uusia raikkaita värivaihtoehtoja saaneisiin Bacsaceihin istutettuina!

Ihan kaikki näistä parvekehaaveistani tuskin tulevat toteutumaan, mutta yhden olen merkannut ostoslistalleni ensi viikon Ikea-reissua silmällä pitäen... En taida vielä paljastaa mikä, mutta eiköhän se selviä teillekin, mikäli  tuote miellyttää silmääni nettikuvien ohella myös myymäläympäristössä! ;)


Löytyykös linjoilta muita parvekehaaveilijoita? Vai joko olette ehtineet tekemään ihan konkreettisia toimia parvekkeen kesäkuntoa kohtaan?


Torstaiterveisin,


- Neiti M


Psst... Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat - teitä on aina ilo saada lisää! :)

4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää sun suunnitelmat. :)
    Mulla on vasta suunnitteluasteella, takaterassilla on lunta metri. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Heh, teidän terassille ei siis tarvitse vielä tehdäkään muuta kuin suunnitella ;)

      Meillä lasitettu parveke on kyllä lumeton, mutta melkoisen pölykerroksen (ja kaiken muun roinan) peittämä, blaah.. Kunhan kelit vähän lämpenee, niin eiköhän se siivouskin ala innostamaan, jotta niitä suunnitelmia pääsee toteuttamaan :)

      Poista
  2. Kivoja haaveita, samantyylisiä täälläkin olisi jos saisi parvekkeesta nauttia koko kesän. Täytyy luovuttaa pian uusille asukkaille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset J - ja onnea uuden kodin löytämisestä! :) Eiköhän se kesän parvekkeettomuus korjaannu teillä sitten sillä, kun pääsette nauttimaan uuden kotinne pihasta :)

      Poista