8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän tervehdys



Heti ensimmäiseksi, kaunis kiitos ja syvä kumarrus ihanat: uusia kommentteja ja lukijoita on nimittäin sadellut, vaikka bloggaajan postaustahti on viime viikkoina ollut surkea - nöyrimmät pahoitteluni!

Ja sitten hieman selittelyä, viimeisimmän postaukseni jälkeiseen aikaan on nimittäin mahtunut normaalia enemmän kaikenlaista perusarjesta poikkeavaa: ensinnäkin pientä sairastelua (flunssa-aallolta ei vältytty täälläkään, mutta onneksi lähes viikon piinannut tauti on nyt jo selätetty!), sitten pienimuotoisia synttärikahvitteluja, illallisemännöintiä sekä talvimökkeilyä. Aikaa on kulunut melkoisesti myös alkuvuoden remonttiprojektimme parissa, joka on vihdoin ja viimein saatu päätökseen muutamista toimitusviivästyksistä ja muista meistä riippumattomista ongelmista - koska tarkoitukseni on kirjoittaa hyvän mielen blogia, ei niistä sen enempää ;) - huolimatta. 

Remontin valmistuminen ja kevätauringon tuoma energia ovat saaneet allekirjoittaneessa aikaan myös melkoisen siivous-, järjestely- ja sisustusinnostuksen: nurkat ovat täyttyneet kirppistavaraa pullistelevista ikeakasseista ja niiden vastapainoksi on tehty muutamia uusia sisustushankintoja. Huonekalut ja muut sisustustavarat vaihtelevat paikkaansa alituiseen ja kävyt, koristevalot ja muut talviset sisustuselementit vaihtuvat pikkuhiljaa keväisempiin - vehreisiin leikkokukkiin ja yrtteihin, vaaleisiin ja raikkaisiin tekstiileihin jne. jne. Ihana, ihana kevät on pian täällä!

*****

Nyt bloggaaja siirtyy tietokoneelta elämän peruskysymyksien äärelle: mitä tänään syötäisiin, jaksaisiko lähteä lenkille ja kukahan kävisi ruokakaupassa - minä lupasin tehdä perjantaisiivouksen, mutta sen jälkeen tämä nainen siirtyisi mieluiten valmiiksi katetun ruokapöydän kautta kylläisenä sohvan nurkkaan loikoilemaan. ;)


Ihanaa naistenpäivää ja aurinkoista viikonloppua toivotellen,


- Neiti M

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet nyt täällä. :) Pieniä taukoja mahtuu elämään, itse kullakin.
    Ihanaa Naistenpäivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Image, tällaisten kommenttien takia tänne on aina yhtä kiva palailla! :)

      Poista