6. lokakuuta 2012

DIY - villaa ylle



Vaikka tänään ollaankin saatu nauttia aivan ihanasta syyssäästä, syksykelien viileys ja pimenevät illat ovat saaneet tämän tytön ankkuroitumaan melko useana iltana viikossa sohvan nurkkaan puikkoja tai koukkuja kilisyttelemään. Parin isomman neuleprojektin (palmikkoneule ja villatakki itselleni, huoh - saisivat valmistua jo...!) ohella tekeillä on ollut tänä syksynä myös useita pienempiä neuletöitä  - kun isommat työt eivät meinaa edistyä toivotulla tahdilla, on pakko tehdä välissä muutamia nopeammin valmistuvia töitä ikäänkuin motivaation ylläpitämiseksi. :)

Kuvissa näkyvätkin viimeisimmät tuotokseni - perus pylväillä virkatut päälliset/reunukset tuikkulyhtyjen virkaa toimittaville lasipurkeille. Väreiksi valitsin kyllästymisen minimoimiseksi ikisuosikkeja eli rauhallista valkoista ja harmaata. Aika talviset/jouluisethan noista tuli, mutta eipä kummankaan aikakauden tuloon ole toisaalta enää kovinkaan pitkä aika. 




Mikäli taidot, aika tai innostus ei riitä moisten neulomuksien tekoon itse, saa samaa tyyliä hankittua sisustukseen myös huomattavasti vaivattomammin: alimmaisessa kuvassa näkyvä kukkaruukkumme nimittäin sai neuleasun ylleen avopuolison roskistuomion saaneista, kantapohjista puhkikuluneista villasukista - varsi vain saksilla irti naps, varren pujotus ruukun päälle ja reunat ruukun alle piiloon! Voiko olla helpompaa DIY-projektia - no ei muuten voi!




Leppoisaa lauantai-illan jatkoa te kaikki
- kuka muu aikoo viettää tämän illan sohvan nurkassa hyvän seuran ja leffan kera? 


- Neiti M

12 kommenttia:

  1. Hauska vinkki tuo sukanvarsi, mutta etenkin tuo valkoinen lyhty on kyllä upea!

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Kunpa osaisin virkata, mut eu onnistu kyllä millään :D

    VastaaPoista
  3. Voi kun suloiset asut purnukoilla :) Ei onnistuisi täällä moinen virkkaus, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos J! Nyt eikun vain virkkausta opettelemaan - ainakin tuo pienemmän purkin reunus onnistuu satavarmasti keneltä tahansa! ;)

      Poista
  4. Aivan ihana DIY! Joo ei täälläkään virkkaaminen ihan onnistu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sofia! Kuten J:llekin jo sanoin, tuollainen pienemmän purkin reunus olisi helppo aloitus virkkauksen opetteluun :)

      Poista
  5. Wau, mikä upea idea suojaruukkuun. Nyt vaan etsimään niitä vnhoja kuluneita villasukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kierrätys kunniaan! ;) Kiitos kommentista ja kiva että jäit lukijaksi :)

      Poista
  6. Aivan mielettömän kaunis tuo isompi lyhty, ihana idea! Toi villasukkavinkki täytyy pitää mielessä myös! Juu, ja mä voin vain haaveilla noista rauhallisista leffailloista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Katri!

      Täällä taas rauhalliset koti-illat tuntuvat ajoittain jopa liian rauhallisilta, vaikka toisaalta "lapsellisten" ystävien myötä niitä on oppinut myös arvostamaan ihan eri lailla :)

      Poista