15. helmikuuta 2012

Kevättä ja peukaloiden vihertymistä

Vaikka pakkasmittarit näyttävätkin vielä ajoittain suhteellisen karuja lukemia ja lumi pysynee maassa vielä monta kuukautta, on ilmassa kuitenkin selkeästi jo kevään merkkejä. Valon määrä lisääntyy koko ajan ja päivän pidentyessä mielikin pysyy virkeämpänä pidempään. Meillä myös viherkasvit ovat jo selkeästi kevättuulella: uutta raikkaan vihreää vartta ilmestyy koko ajan lisää latvoihin ja uusia lehtiä puhkeaa taas pitkän hiljaiselon jälkeen. Orkideakin on vielä kukassaan, kolmannen nupun aukeamista odotellaan innolla.


Löytyykö muuten teidän joukosta kevätihmisiä? Vaikka mielestäni kaikissa vuodenajoissa on omat ihanuutensa, ja rakastan erityisesti lämpöä ja kesää, juuri kevät antaa itselleni kaikista eniten voimaa ja intoa arkeen. Olen jopa huomannut, että kevään kolkutellessa ovelle alan vaistomaisesti itse ikäänkuin edesauttamaan kevään tuloa. Muistan esimerkiksi, miten vielä kotona asuessani lapioin innoissani lunta kevätauringon jo osittain sulattamalle laatoitukselle, niin että isot lumikinokset sulaisivat nopeammin pois kevään tieltä.

Tällaisiin keväänedistämistoimintoihin liittyy myös peukaloiden vihertyminen eli kaikenlaiset kukkiin, viherkasveihin, yrtteihin ja versoihin liittyvä intoilu: ensimmäinen merkki näistä on yleensä se, että maljakkoon on saatava säännöllisin väliajoin tulppaaneja tai muita leikkokukkia. Kohta voisi myös alkaa harkitsemaan uusien multien vaihtoa kasveille - viime vuonna se pääsi nimittäin jostain syystä unohtumaan kokonaan... Samoilla sotkemisilla voisi sitten myös istutella muutamia siemeniä itämään, kasvamaan versoiksi leivän päälle ja salaatteihin - kaapista näyttäisi löytyvän ainakin viime vuotisia herneitä, auringonkukan siemeniä ja vihanneskrassia. Tänä vuonna kuumottelisi myös yrittää kasvatella yrttejä alusta asti ihan itse, mutta katsellaan katsellaan..




Löytyykös muilta jo vihertäviä peukaloita tai muuten vaan keväistä mieltä? :)

 - Neiti X

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi ehdoton kevätihminen (: valosta saa voimaa, vaikka lunta olisikin maassa ja muutenkin olisi vielä kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut - valo piristää kummasti mieltä ja tekee näin alkuvuodesta tästä talvestakin vähän kivemman vuodenajan! :)

      Poista
  2. Itse inhoan kevättä. Kuulostaa oudolta, mutta jotenkin loska ja kaikki valo ja lumen alta paljastuvat roskat ja allergiat uuvuttavat tosi paljon. Kaikesta viherpeukaloinnista tykkään kyllä! Vaikken siinä puuhassa erityisen lahjakas olekaan... Tykkäsin postauksen kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, kevään "huonoja puolia" ovat kyllä toisaalta lumen sulaminen, loska ja sanotaanko nyt vaikka näin, että erityisesti laiskojen koirien ulkoiluttajien paljastuminen, mutta itselläni valo ja sulava maa kyllä piristävät enemmän kuin uuvuttavat - ehkä se on se lupaus tulevasta kesästä, mikä niiden myötä on entistä lähempänä :)

      Poista
  3. Täällä on myös yksi kevätihminen, joka saa uutta energiaa lisääntyvästä auringonvalosta. Joka kevät herää myös innostus istuttaa ruukkuihin yrttien siemeniä ja seurata niiden kasvua. Tällä hetkellä haaveilen lisäksi orkideoista, eikä tuo kuva kauniista orkideastasi ainakaan helpottanut asiaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kevät, vihreät peukalot ja orkideat on kyllä kivoja! :) Ja kommentit myös :)

      Poista