2. syyskuuta 2013

Muutosten tuulia



Se olisi taas uusi viikko ja uuden kuukauden alku - viikonlopun jäljiltä virallinen siirtymä syksyynkin on jo ehtinyt tapahtua. Vaikka kesän loppuminen tuntuu toisaalta hieman haikealta, tämän syksyn mukanaan tuomat uudet muutosten tuulet saavat odottamaan pimeneviä iltoja ja viileneviä kelejä aivan uudella tavalla.

Vielä muutama viikko sitten odotin alkavalta syksyltä uusien haasteiden ohella ennen kaikkea tavallista arkea ja leppoisaa kotoilua: joka syksyistä sisustus- ja käsityöintoilua, höyryäviä keittoja ja pataruokia, rentoja iltoja teekuppi kädessä kynttilöitä poltellen ja piristäviä lenkkejä syksyisen raikkaassa luonnossa ulkoillen. Tarkoituksenani oli myös testailla ja kehitellä uusia reseptejä, tehdä loppuun useita keskeneräisiä neuletöitä ja sisustaa alkuvuodesta remontoitua makuuhuonettamme - ja raportoida luonnollisesti näistä projekteistä myös tänne blogin puolelle. Tällöin en osannut vielä aavistaakaan, miten erilainen syksy minua tänä vuonna odottikaan...

Vielä en ole päättänyt, miten paljon tulen blogin puolella näistä muutoksen tuulista paljastamaan, mutta varmaa on, että uusi arki tulee vaikuttamaan jollain tapaa myös blogin kirjoittamiseen - jossain määrin ainakin blogin päivitystahtiin, mutta kenties myös blogin sisältöön ja aihepiireihin. Tällä kertaa pysyttelen vielä blogini tyylille uskollisesti salaperäisenä, mutta jonkin asteista lisäinfoa asiasta on tuloillaan - kunhan osaan tehdä päätöksen siitä, jatkanko blogin kirjoittelua entiseen tapaani salaperäisenä Neiti M:nä vai uskallanko kertoa teille itsestäni hieman lisää ja näin ollen kenties myös tuplata "riskin" paljastua blogistani tietämättömille tuttavilleni tämän blogin kirjoittajana...




Nyt keskityn kuitenkin nauttimaan tutun turvallisesti teekupposesta ja muutamasta suklaapalasesta kotoisesti sohvan nurkassa rentoutuen.


Leppoisaa illanjatkoa ja ihanaa alkanutta viikkoa toivotellen,


- Neiti M

10 kommenttia:

  1. Jännittävää! Odotan mielenkiinnolla ratkaisuasi :) Ymmärrän kyllä, ettet halua "paljastua" - minäkään en ole kertonut blogistani kuin läheisimmille ihmisille. Mutta enää en oikeastaan pelkää blogini paljastumista, koska se on kuitenkin niin tärkeä harrastus minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin, monessa mielessä..! Tällä hetkellä on vielä mietintämyssy tiukasti päässä, mutta katsotaan mihin ratkaisuun päädyn! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, katsotaan mihin rohkeus riittää! :)

      Poista
  3. Rohkeasti vaan lisäinfoa peliin! Mäkin aikanaan vannoin, etten ikinä tule kasvojani blogissa paljastamaan... ja kappas kuinka kävikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaista lisäinfoa on tuloillaan, mutta kasvojen paljastukseen en ehkä ihan vielä ole valmis - kai..! :)

      Poista
  4. Täälläkin odotellaan innolla päätöstäsi/ratkaisuasi :)
    Ja voi apua, aina ku tuun tänne, tulee himotuksia: viime vuonna esim. ne fudget, nyt lähiaikoina hamppareita, lättyjä ja nyt lämmintä teetä ja suklaapalasia, NAM! :P

    VastaaPoista
  5. Oi vitsi mitkä kuvat!
    Liityin lukijaksi ( 101 lukija ) :DAivan sairaan hienoja kuvia, jatka jatka jatka! ♥

    VastaaPoista
  6. Sinut on haastettu blogissani! :)
    lifefor-run.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Vitsi just tänään löysin sun blogin ja luin sen läpi, toivottavasti palaat vielä!

    VastaaPoista