25. lokakuuta 2012

Hiljaiseloa



Blogi on pysynyt melkoisen hiljaisena kohta jo viikon päivät - aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt oman blogin päivittämiseen, vaikka uusia postausideoita onkin viime viikkojen varrella juolahdellut mieleen lähes päivittäin mm. Pinterestin välityksellä. Näillä näkymin hiljaiselo täällä blogin puolella taitaa jatkua kiireiden vuoksi vielä ainakin tämän viikon loppuun asti - ensi viikon alussa arjen kiireet kuitenkin onneksi hellittävät hetkeksi, kun saan erään projektin vihdoin ja viimein pois käsistäni. 

Blogi päivittyy siis paremmalla ajalla ja uudella innolla heti ensi viikon alkupuolelta lähtien: postauksia on luvassa ainakin parvekeistutuksiin ja keittiöömme liittyen - ja taitaapa tuolta luonnoksien kätköistä löytyä niiden lisäksi myös yksi julkaisematon neuleohje! :)


Lämpöä ja valoa loppuviikkoonne - hrrr, joko se talvi tosiaan on taas täällä..!?


- Neiti M


19. lokakuuta 2012

Kuka sammutti kaikki valot?

Aamulla on pimeää, illalla ja yöllä on pimeää - jopa keskellä päivää on pimeää. Eikä vielä ole edes täysin pimein aika vuodesta.





Mitäpä sitten tekee lievästä kaamosmasennuksesta (tai ehkä paremminkin tuntuvasta kaamosväsymyksestä) kärsivä naisihminen? Ei. Hän ei lähde lomailemaan etelän kirkkaaseen aurinkoon, ei osta kirkasvalolamppuja tai mitä-lie-kuulokkeita, vaan pakkaa laukkuunsa lämpimiä vaatteita ja lähtee kaupungin keinotekoisia valoja karkuun pimeän tähtitaivaan alle keskelle perisuomalaista, syksyisen synkkää metsämaisemaa. 

Vaikka paikan päällä odottaakin mökki kaikilla nykyaikaisilla sähköisillä mukavuuksilla, tämä ilta vietetään  mahdollisimman yksinkertaisesti ja vanhanaikaisesti syksyn pimeydestä nauttien: saunomista öljylampun valossa, takkatulen tuijottelemista ja viimein kirjavan tilkkutäkin alle nukahtamista rauhoittavaa sateen ropinaa kuunnellen - ei kaihtimien takaa kajastavaa oranssia valoa eikä liikenteen melua, vaan täydellistä pimeyttä ja hiljaisuutta. 

Ja mikä parasta: tämän siedätyshoidon jälkeen kaupungissa näyttää varmasti taas hiukkasen valoisammalta!


Rentouttavaa ja tunnelmallista viikonloppua!


- Neiti M


17. lokakuuta 2012

Ikea dreaming

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä pieni ostosreissu Ikeaan. Mitään suurempia hankintoja ei ole ainakaan vielä suunnitelmissa tehdä, mutta hankintalistalta kyllä löytyy kaikkea pientä tarpeellista - ja, ehkäpä jotain vähän vähemmänkin tarpeellista. Ikean nettisivuja kolutessani kokosinkin kuvakollaasin muotoon pienen virtuaalisen ostoslistan muutamista haaveilemistani tuotteista - löytyykö listaltani mitään teidän suosikkejanne?




Tärkeysasteeltaan ensimmäisenä hankintalistalla olisi kohdevalaisin sohvannurkkaan: koska lattiatilaa on vähäisesti ja seinään ei haluta tässä väliaikaisasunnossa tehdä turhia reikiä, voisi tuollainen nipistettävä kohdevalaisin toimia lukulamppuna sohvan viereiseen ikkunalautaan kiinnitettynä. Kollaasin Tisdag miellyttäisi ulkonäöllisesti, mutta käytännössä toimivampi saattaisi olla hieman pidempivarsinen Jansjö.

Sähkövalaistuksen lisäksi tarkoituksena olisi hankkia vuodenaikaan sopivaa lisävalaistusta uusien kynttilöiden/kynttilänjalkojen avulla. Oikeasti tarvitsisin kaksi täysin samanlaista ja -korkuista kynttilänjalkaa, mutta nuo erikokoiset Näsvisit olisivat kyllä aika ihanat - joko mustina tai valkoisina. Myös tuo musta Björkefall viehättää muotoilultaan ja ulkonäkönsä ohella se vaikuttaa myös käytännölliseltä - steariinitahroja tuskin ilmestyisi pöydille tuon leveän alaosan ansiosta. Kynttilöiden ohella sisustustarvikepuolelta täytyy tarkastaa erityisesti ruukut ja maljakot: kollaasin Varlikt-maljakot olisivat upeat, mutta jokin kirkaslasinen ja pelkistetymmän muotoinen olisi varasti hieman monikäyttöisempi vaihtoehto mm. joulun istutuksia ja koristuksia ajatellen.

Valaisinten ja sisustustarvikkeiden lisäksi aion katsastaa erityisen tarkasti tekstiilipuolen: esimerkiksi kylpyhuoneeseen olisi kiva saada uudet käsi- ja kasvopyyhkeet ja jokin kiva päiväpeitto voisi hillitä hieman jo täälläkin mainitsemaani sohvanvaihtamishalua. Lappljung-tyynyä olen ihastellut syksyn aikana useassa blogissa, mutta se ei taida totuuden nimissä kuulua ihan niiden välttämättömämpien hankintojen joukkoon...

Ja niin - ehkäpä saatan myös ihan vähäsen kurkkia joulutarvikkeiden puolelle (mikäli joka vuosi aikaistuvaa joulukauppaa inhoavan miehen silmä välttää ;) ), vaikkakaan nettisivujen perusteella sieltä ei mitään ihan-pakko-saada -juttuja vielä löytynytkään. Itseni tuntien voisin kuitenkin arvata, etten ihan tyhjin käsin tule sieltä(kään) osastolta selviämään! ;)


*****


Kappas, sitähän ollaankin jo keskiviikossa - ensin suunnittelemieni alkuviikon toivotusten sijaan siis 
kivaa viikon jatkoa teille kaikille! :)


- Neiti M


12. lokakuuta 2012

Omenaboston - omenapullat

Viime viikon torstaina vietettiin Korvapuustipäivää ja itse osallistuin kyseisen juhlapäivän viettoon aivan tietämättäni leipomalla sattumalta juuri kyseisenä päivänä korvapuusteja ja bostonpullaa omenaisella täytteellä. Vaikka reseptini nyt myöhästyikin noin viikolla tuosta virallisesta pullapäivästä, päätin jakaa reseptini siitä huolimatta - onhan omenainen pulla nyt meneillään olevaan syyssesonkiin varsin sopiva leivonnainen. Ja mikäpä sen parempi syy leipoa pullaa, kuin perjantai ja pian alkava viikonloppu, eikös vain? :)




OMENABOSTON/OMENAPULLAT

Pullataikina:
5 dl maitoa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 pss kuivahiivaa
12–14 dl vehnäjauhoja
200 g voita/margariinia

Täyte:
3-4 hapanta omenaa
fariinisokeria
kanelia

Voiteluun:
kananmunaa

Pinnalle:
raesokeria


1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon sokeri sekä mausteet. Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon ja lisää noin puolet jauhoseoksesta taikinaan - alusta voimakkaasti parin minuutin ajan ja lisää loput jauhoista vähitellen sekaan. Lisää huoneenlämpöinen rasva vaivaamisen loppuvaiheessa. Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

2. Kumoa kohonnut taikina työpöydälle ja jaa se kahteen osaan. Kauli palat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Levitä päälle raastettua omenaa, kanelia aj fariinisokeria. Rullaa ja leikkaa sopiviksi paloiksi.

3. Asettele pullapalat väljästi pystyyn voideltuun irtopohjavuokaan ja anna kohota liinan alla
lämpimässä paikassa.

4. Voitele kohonnut kakku munalla, ripottele pintaan raesokeria ja paista 175 asteessa noin 35-45 minuuttia, vuoan koosta riippuen. (Mikäli teet bostonin sijaan tavallisia puusteja, paista pullia 200 asteessa n. 10-15 min.)

Yllä olevalla reseptillä saat yhden vuoallisen bostonpullaa ja pellillisen korvapuusteja!


*****

Herkutteluterveisin ja ihanaa viikonloppua toivotellen,


- Neiti M


11. lokakuuta 2012

Kurkistus olohuoneeseen




Muutama viikko sitten julkaisemiani suunnitelmia olohuoneemme syksyisestä päivityksestä on toteutettu viime viikkojen aikana käytännössä, ja päätinkin jakaa nyt muutamia kuvia lopputuloksesta täällä bloginkin puolella. Tiivistettynä olohuoneessamme on siis tapahtunut seuraavaa: kesäisen raikas ja värikkäämpi ilme on vaihdettu syksyn myötä rauhallisempaan musta-valko-harmaaseen, ja turkoosin piristevärin tilalle on ilmestynyt ripaus violettia. Hieman tavaroiden uudelleen sijoittelua, pehmeitä tekstiilejä, luonnonmateriaaleja ja kynttilöitä tunnelmaa antamaan ja olohuoneen ilme on muuttunut jo selkeästi syksyisempään.

Vaikka haaveilinkin useista uusista hankinnoista olohuoneeseemme, nykyinen ilme saatiin aikaan ilman sen suurempia ostoksia - uutta ovat itseasiassa vain blogissa jo aikaisemmin esitelty violetti tuikkulyhty sekä tuo pieni harmaa tyynynpäällinen. Ei sillä, ettenkö edelleen huolisi esim. sitä Normann Copenhagenin Lighthousea tuohon ikkunalaudalle tai tv-tason päälle... 

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta kuvien pariin: älkää ihmetelkö, osa oheisista kuvista on otettu eri päivinä - näköjään ainakin muutamat tyynyt ovat jo ehtineet vaihtaa paikkaansa tässä viikon sisällä..!








Nyt hyppään tuonne sohvatyynyjen sekaan ja uppoudun Dancen ihmeelliseen maailmaan - en kai ole ainoa, jonka varpaat eivät meinaa pysyä millään liikkumatta tuota kyseistä ohjelmaa katsellessa..? ;)


Tunnelmallista torstai-illan jatkoa teille toivotellen,


- Neiti M


8. lokakuuta 2012

Ihana kamala syksy

Kylmä, märkä ja kostea. Pimeä, masentava ja synkeä. Kesän loppu, ja vuoden kylmimmän ja pisimmältä tuntuvan aikakauden alku. Hiljaisuus, pysähtyneisyys ja melankolinen tunnelma, joka kaikessa ankeudessaan jollain tapaa myös viehättää.








- Neiti M


6. lokakuuta 2012

DIY - villaa ylle



Vaikka tänään ollaankin saatu nauttia aivan ihanasta syyssäästä, syksykelien viileys ja pimenevät illat ovat saaneet tämän tytön ankkuroitumaan melko useana iltana viikossa sohvan nurkkaan puikkoja tai koukkuja kilisyttelemään. Parin isomman neuleprojektin (palmikkoneule ja villatakki itselleni, huoh - saisivat valmistua jo...!) ohella tekeillä on ollut tänä syksynä myös useita pienempiä neuletöitä  - kun isommat työt eivät meinaa edistyä toivotulla tahdilla, on pakko tehdä välissä muutamia nopeammin valmistuvia töitä ikäänkuin motivaation ylläpitämiseksi. :)

Kuvissa näkyvätkin viimeisimmät tuotokseni - perus pylväillä virkatut päälliset/reunukset tuikkulyhtyjen virkaa toimittaville lasipurkeille. Väreiksi valitsin kyllästymisen minimoimiseksi ikisuosikkeja eli rauhallista valkoista ja harmaata. Aika talviset/jouluisethan noista tuli, mutta eipä kummankaan aikakauden tuloon ole toisaalta enää kovinkaan pitkä aika. 




Mikäli taidot, aika tai innostus ei riitä moisten neulomuksien tekoon itse, saa samaa tyyliä hankittua sisustukseen myös huomattavasti vaivattomammin: alimmaisessa kuvassa näkyvä kukkaruukkumme nimittäin sai neuleasun ylleen avopuolison roskistuomion saaneista, kantapohjista puhkikuluneista villasukista - varsi vain saksilla irti naps, varren pujotus ruukun päälle ja reunat ruukun alle piiloon! Voiko olla helpompaa DIY-projektia - no ei muuten voi!




Leppoisaa lauantai-illan jatkoa te kaikki
- kuka muu aikoo viettää tämän illan sohvan nurkassa hyvän seuran ja leffan kera? 


- Neiti M


5. lokakuuta 2012

Uutta ilmettä..



...sekä blogiin että kotiin.

Blogissa uutta selkeämpää ja yhtenäisempää ulkoasua haetaan mm. uuden bannerin ja uusien Seuraa-painikkeiden avulla. Osa näistä muutoksista ovatkin jo näkyneet viime päivien ajan teillekin - osan kanssa muutostöitä vielä jatketaan, näillä näkymin tulevan viikonlopun aikana. 

Kotiin uutta, hieman syksyisempää tunnelmaa luodaan esimerkiksi tuon uuden, heräteostoksena kotiin päätyneen violetin tuikkulyhdyn avulla. Muitakin pieniä sisustukseen liittyviä muutoksia on tapahtunut, mutta taidanpa palata niihin lisäkuvien ja ns. oikeiden postauksien muodossa myöhemmin: lähipäivinä siis luvassa ainakin yksi DIY-vinkki ja syksyistä sisustusta.


Nyt tämä bloggaaja kuitenkin siirtyy ruoanlaiton ja perjantaisiivouksen pariin 
- ihanaa viikonloppua teille kaikille! :)


- Neiti M