31. elokuuta 2012

Syksyisiä ajatuksia



Vaikka taisin todeta jokin aika sitten eleleväni vielä vähintäänkin elokuun loppuun asti kesää, olen jo jonkin aikaa ollut salaa innostunut vaihtuvasta vuodenajasta, vaikkakin kesän loppuminen kieltämättä hieman haikealta aina tuntuukin. Yleisen masentelun sijaan pyrin kuitenkin tapojeni mukaisesti keskittymään asioiden valoisiin puoliin - siitäkin huolimatta, että tässä tapauksessa tuo valon määrä nyt konkreettisesti taitaakin vähentyä koko ajan.

Pimenevät illat ja viilenevät kelit pitävät nimittäin sisällään paljon kivojakin juttuja. Täällä ainakin kaapit, laatikostot ja hyllyt järjestäytyvät taas uuteen uskoon niiden kesäisen laiminlyönnin jäljiltä. Myös kaikki muu kotoilu sisustus- ja käsityöinnostuksineen vievät ajatukset pois kesän loppumisesta, ja muutaman kuukauden tauon jälkeen tekee taas mieli juoda teetä, poltella kynttilöitä, lämmittää saunaa ja valmistella salaattien sijaan lämpimiä ruokia.




Joulufiilistelyä en sentään ihan periaatteesta ole uskaltanut aloittaa - vielä - vaikka täytyykin myöntää, että erityisesti Pinterestissä silloin tällöin vilahtelevat jouluiset tunnelmakuvat ovat saaneet jo omatkin ajatukseni harhailemaan ajoittain jouluisiin askarteluihin ja koristeluihin. Mutta niinhän se taitaa vähän mennäkin, ensin odotellaan kesän alkua ja juhannusta ja syksyn koittaessa katseet käännetäänkin jo kohti joulua - ja niin edelleen ja niin edelleen.

Itse keskityn nyt kuitenkin vielä nauttimaan kesän viimeisistä hetkistä ja alkavan syksyn tunnelmista - eipä nimittäin mene enää kauaakaan, että se joulu jo tosiaan tulee.





Näihin kuviin ja syksyisiin parveketunnelmiin: rauhallista perjantai-iltaa teille kaikille!
 

- Neiti M


24. elokuuta 2012

DIY - Jakkaran päällinen



Kuten jo aikaisemmin mainitsin, blogini sivupalkissa kevään ja alkukesän aikana olleen kyselyn mukaisesti selkeästi toivotuimpia postauksia olivat DIY-jutut, joita olenkin lupaillut teille jo pariin otteeseen, mm. hillopurkkien koristeluun liittyen. Koristelujen (joita näkyi jo osittain täällä ja joita on siis tod. näk. tulossa vielä lisää) sijaan tällä kertaa luvassa on kuitenkin blogini ensimmäinen virkkausohje!

Lähtötilanteena projektilleni olivat aikoinaan opiskelukämppään ostetut Ikean jakkarat, jotka ovat kulkeneet asunnosta toiseen ns. vierasvaratuoleina. Jakkaroiden ulkonäkö ei kuitenkaan ole enää moneen vuoteen miellyttänyt silmääni, joten asialle oli viimein tehtävä jotain. Koska eniten jakkaroissa häiritsivät niiden muoviset istuinosat, päätin lopulta päällystää ne uudelleen jotenkin.

Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisen tuolin päällystystavaksi valikoitui virkkaaminen (ohjeistusta ympyrän virkkaukseen löytyy mm. täältä) ja materiaaliksi kesän aikana matonkuteiksi leikkelemäni vanhat viruneet ja venyneet tai muuten kulahtaneet t-paidat. Alunperin suunnitelmissani oli virkata päällinen joko juuttinarusta tai paksusta neulelangasta, mutta pihiys vei lopulta voiton - mikäpäs siinä, kun niin projektiin kuluneet ajalliset (muutamia tunteja) kuin rahalliset (pyöreät 0 €) kustannukset pysyivät sen asiosta mukavan alhaisina.




Nyt sitten taas innolla seuraavan tuolin kimppuun - niitä on nimittäin jäljellä vielä 3 kpl..! 
Jatko-osaa tuolien päällystämiselle lienee tuloillaan!

***

Jei, sehän on perjantai! Ihanaa viikonloppua te kaikki! :)
 

- Neiti M


Psst! Annan mielelläni tarkempia ohjeita päällisen tekemiseeen mikäli joku sellaisia kaipailee! :)


21. elokuuta 2012

Syötävän suloinen elokuvavinkki



Kaikki kaltaiseni esteetikot, kääntäkäähän katseenne tänään Liville klo 21.00: tällöin nimittäin ruutuun ilmestyy yksi lempparileffoistani, Sofia Coppolan ohjaama Marie Antoinette. Luvassa on visuaalisesti upea, lähes syötävän suloinen elokuva Ranskan nuoresta hallitsijattaresta Marie Antoinettesta, jota näyttelee tyttömäisen kaunis Kirsten Dunst.

Vaikka elokuva ei ehkä juonellisesti olekaan mikään huippuluokan mestariteos, jaksan katsoa elokuvan varmasti tämänkin illan jälkeen vielä moneen kertaan uudestaan: en halua paljastaa liikaa näin etukäteen, mutta luvassa on vähintäänkin aimo annos upeaa puvustusta ja kuninkaallista yltäkylläisyyttä pastellinsävyisine hörhellyksineen, pitseineen, vannehameineen ja tanssiaisineen, kuvattuna aidoilla tapahtumapaikoilla Versailles'n palatsissa. Ja vaikka en jostain syystä ole ikinä ymmärtänyt Kirsten Dunstiin liittyvää hehkutusta, täytyy minunkin myöntää, että tähän rooliin tämä näyttelijätär kyllä sopii loistavasti!


Herkullisen suloista elokuvailtaa toivotellen,


- Neiti M 

Psst! Olkaahan muuten tarkkoina: jossakin vaiheessa runsaiden helmojen ja korkokenkien lomassa kuulema vilahtaa pari Converseja - itse ainakin aion bongata ne tällä kertaa! ;) 


20. elokuuta 2012

Maanantai-iltana



Varusteet leppoisan rauhallisen maanantai-illan viettoon ovat valmiina: tarjottimelle on katettuna aamulla postiluukusta kilahtanut Ikean uusi kuvasto, joka nautiskellaan tänään iltapäiväteelle pistäytyneitä vieraita varten leivottujen kookos-kauralastujen sekä maitolasillisen kera. Koko komeus kiikutetaan kohti sohvan nurkkaa, johon rakennellaan mukava lukupesä pehmeistä vilteistä ja tyynyistä.

Illan pimetessä sytytellään muutamia kynttilöitä ja keitetään kupillinen unen tuloa edistävää teetä sitruunamelissan lehdistä, tätä valmistustapaa mukaillen. Eipä sitä sitten kaiketi muuta enää tarvitakaan - ihan kelpo maanantai-ilta, etten sanoisi.








Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille toivotellen,


- Neiti M


14. elokuuta 2012

Itsetehty mustikkahillo

Tässäpä siis viimein eilen lupaamani mustikkahilloresepti! Reseptin mukaisen hillon keittely on todella helppoa ja se onnistuu niin tuoreista kuin pakastetuista mustikoista - sen voi maustaa mielensä mukaan vaikkapa vaniljatangolla, sitruunankuorella, kanelilla tai inkiväärillä. Itse käytin päämausteena vaniljatankoa, jonka lisäksi laitoin muutamaan purkilliseen raastettua sitruunankuorta - molemmat variaatiot osoittautuivat oikein herkullisiksi!




Mustikkahillo

4 l tuoreita/pakastemustikoita
1 dl vettä
1 kg hillosokeria
1 vaniljatanko
(1 sitruunan kuori raastettuna)


1. Mittaa vesi ja tuoreet/puolisulaneet mustikat kattilaan. 
Viillä vaniljatanko veitsellä halki pitkittäin ja kaavi siemenet veitsellä raaputtaen. 
(Raasta sitruunan kuoren keltainen pintakerros.) 

2. Lisää vaniljatanko, siemenet (ja sitruunankuoriraaste) seokseen - kuumenna.

3. Lisää hillosokeri höyryävään seokseen ja kuumenna kiehuvaksi - keittele kevyesti poreillen 10-15 minuuttia. Sekoita välillä ja kuori lopuksi enimmät vaahdot pinnalta.

4. Anna hillon jäähtyä noin puolen tunnin ajan ja sekoittele välillä. 
Poista vaniljatanko ja kaada hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin purkkeihin ja sulje tiivisti.

5. Säilytä hillo viileässä - hillo hyytyy lopullisesti vuorokauden kuluttua


Itse säilöin hillot pestyihin suolakurkku-, hillosipuli- yms. purkkeihin, joita keittelin ensin kiehuvassa vedessä noin 10 minuutin ajan. Koska kaikki purkit (ja kannet, huom!) eivät mahtuneet kerralla samaan kattilaan, siirsin jo desinfioidut purkit odottamaan noin 100-asteiseen uuniin, jotta purkit pysyisivät kuumina hillon kaatamiseen asti.

 Kuvissa näkyvät (jäähtyneet) hillopurkit koristelin perinteiseen tyyliin, mutta kankaan sijaan peitin kannet paperisilla muffinssivuoilla, jotka kietaisin paikoilleen juuttinarulla. Osan purkeista koristelin hieman modernimpaan tyyliin sopivaksi - niistä kenties lisää vielä myöhemmin! ;)



Herkutteluterveisin,


- Neiti M


13. elokuuta 2012

Mustikoita monessa muodossa



Muu maa mustikka, oma maa mansikka - niinhän sitä sanotaan, vaikkakin meillä sanonta toimii paremminkin toisin päin: mansikat hankitaan aina muiden mailta poimittuina (eli torilta), mutta mustikoita löytyy mielin määrin ihan omilta mailtakin, aivan vanhempien kesämökin pihapiiristä.

Noin viikko sitten kävimmekin tämän vuoden ensimmäisellä mustikankeruureissulla ja voi että minkä kokoisia marjoja me metsästä löysimmekään - aivan kuin pensasmustikoita olisi keräillyt! Isot marjat täyttivätkin ämpärin nopeasti, vaikka itse keräilin mustikoita tällä kertaa poimurin sijaan ihan vain omin pikkukätösin.





Kerätyt ja siivotut mustikat päätimme säilöä pakastimeen sellaisinaan - viimevuotiset pakastimesta löytyneet mustikat sen sijaan joutuivat väistymään tuoreiden tieltä ja päätinkin keitellä suurimmasta osasta hilloa (ohje tulossa!) säilyvyyden pidentämiseksi. Loput viime vuoden mustikoista päätyivät muffinsseihin, jotka leivoin tätä reseptiä soveltaen - korvaten raparperit mustikoilla ja kanelin raastetulla sitruunankuorella, nam!

Näillä näkymin palailen mustikkahilloreseptin kera vielä myöhemmin tänään - kuitenkin viimeistään huomenna! Innostuin myös koristelemaan hillopurkkeja, joten pienimuotoista DIY-/askarteluvinkkiä olisi myös tuloillaan lähipäivinä!


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille toivotellen,


- Neiti M


9. elokuuta 2012

Täydennystä astiakaappiin - Wishlist

Näin loppukesästä katseet alkaa väkisinkin siirtyä ainaisen taivaan tarkastelun (paistaako vaiko eikö) sijaan kotiseinien sisäpuolelle: koska ilmojen viiletessä aikaa tulee vietettyä entistä enemmän sisätiloissa, alkaa kesäisin asunnossamme usein vallitseva "rennompi" järjestys ja venytetyt siivousaikataulut pikkuhiljaa ärsyttää.

Tänään meillä siis siivotaan ja ehdinkin jo aloitella siivous- ja järjestelyurakkaa keittiössä - kaappeja järjestellessäni päädyin tekemään pientä ostoslistaa selkeästi puuttuvista sekä muutamista ei-niin-välttämättömistä, mutta jo pitkään himotuslistalla olleista astioista. Listalle oli alunperin tarkoitus kerätä myös muita kuin Iittalan tuotteita, mutta päätin kuvakollaasin koon kasvaessa jättää Marimekot ja muut sittenkin toiseen kertaan - ihan jo omaa lompakkoakin ajatellen...

Tältä siis näyttää astiatoivelistani kuva- ja tekstimuodossa!
  

  
 
Todella tarvitsen:

Kahvipöytään Essence- tai Teema-kaatimen kermakoksi, jollainen puuttuu kokonaan
tällä hetkellä muutenkin melko epätäydellisestä kahviastiastostamme.

Kermakon lisäksi kahvitteluvieraiden varalle tulisi hankkia kakkutarjotin:
oiva vaihtoehto olisi Kastehelmi-sarjan kakkuvati, joka sopisi kivasti yhteen kesän aikana
keräämieni Kastehelmi-kulhojen ja -kakkulautasten kanssa.

Metsästyskauden alkaessa hankintalistalla olisi myös uusi, tarpeeksi tilava pata,
jolla kelpaisi valmistella ja tarjoilla riistaruokia avopuolison kotiin kantamista saaliista.
Eniten silmää miellyttäisi Sarpanevan pata, mutta se taitaa olla tuossa isommassakin 4 litran koossa (kuvassa) liian pieni - yksi hyvä vaihtoehto voisi olla Hackmannin Brasserie, (koot 4,5 l ja 6,5 l),
jota ihastelin mm. Avec Sofie -blogissa viime keväänä.


Hirmuisesti haluaisin:

Lisää muotoilultaan yksinkertaisen kauniita ja käytännöllisiä Kartio-laseja -
erityisesti vedenvihreät tai harmaat näyttäisivät kivalle kaapista jo löytyvien
vaaleansinisten ja kirkkaiden seurana.

Tämän hetkisten Verna- ja Ikea-lasien sijaan viini maistuisi
varmasti paremmalle kauniista Essence-laseista nautiskeltuina.

Lisää kivan värisiä Kivi-tuikkuja! Tällä hetkellä niitä löytyy kaapista vain muutamia,
kirkkaana, vedenvihreänä ja ruskeana.

Täydennystä kaivattaisiin myös
mustien HotCool-lasien ja valkoisten Teema-lautasten kokoelmiin.

Himotuslistalla ovat myös mustavalkoinen Taika-sarja, upeat Vitriini-rasiat sekä
kuvasta puuttuvat Napoli-vadit, jotka poistuivat valikoimista tänä kesänä
- harmi!

Löytyikö kollaasista mitään teidän suosikkejanne - tai kenties joitakin inhokkeja: ainakin tämän keskustelupalstan mukaan kollaasini yläkulmasta löytyy muutama ärsyttävimmiksi blogituotteiksi luokiteltu astia... ;)

Touhukasta torstain jatkoa toivotellen,


- Neiti M



7. elokuuta 2012

Kantarellipizza



Viime viikolla poimitut kesän ensimmäiset kantarellit päätimme nautiskella pakastamisen sijaan tuoreina ja ne löytyivätkin ruokalautaseltamme useana päivänä aina eri tavalla valmistettuna: muun muassa perinteisen kantarellimuhennuksen ohella nämä kullan keltaiset sienet päätyivät herkuttelupäivän illalliseksi nautitun pizzan täytteeksi.

Pizzan muut täytteet valikoitiin kantarellien ehdoilla eli aineksista, jotka kokemuksen mukaan sopivat parhaiten kantarellien pariksi: sipulia, jota ilman meillä ei kantarelliruokia pahemmin valmisteta, kesäkurpitsaa, joka miedon makunsa vuoksi sopii kantarellien seuraksi monia voimakkaamman makuisia kasviksia paremmin, ja pekonia, joka ainakin miehen mukaan kruunaa ruuan kuin ruuan. Sekaan vielä perinteisiä pizzatäytteitä - tomaattia, juustoa ja yrttejä - sekä itsetehty pizzapohja durumvehnäjauhopaketin kyljestä löytyneen ohjeen mukaan ja lopputulos on herrrkullinen!


Kantarellipizza

Pohja:
1 1/2 dl vettä
15 g hiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 3 dl durumvehnäjauhoja

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen - lisää suola, öljy ja jauhot. 
Alusta taikina tasaiseksi ja kohota kaksinkertaiseksi. 

2. Kauli taikina haluamaasi kokoon ja muotoon. Anna pohjan kohota ja 
valmistele sillä välin täytteet.

Täyte:
tomaattimurskaa
iso kourallinen (pieniä) kantarelleja
1/2 kesäkurpitsa
1 punasipuli
1 iso valkosipulin kynsi
puoli pakettia pekonia
mozzarellaa
juustoraastetta
tuoretta basilikaa
suolaa, sokeria, pippuria, oreganoa


3. Viipaloi kesäkurpitsa, sipuli ja mozzarella - silppua pekoni ja valkosipulin kynsi. 
Haihduta kantarelleista liika kosteus pannulla ja paista niitä hetki voissa.

4. Levitä tomaattimurska pohjan päälle - ripottele päälle valkosipulisilppu, suolaa, mustapippuria, 
oreganoa ja ripaus sokeria.

5. Levitä pohjalle kasvikset, pekoni ja mozzarella - ripottele päälle vielä juustoraastetta, 
oman tunnon mukaan.
  
  6. Paista pizzaa uunin keskitasolla 250 asteessa 12-15 min. Lisää basilikan lehdet valmiin pizzan päälle
ja nautiskele hyvässä seurassa!




Herkutteluterveisin,

- Neiti M


Pssst! Tämä resepti löytyy myös uuden Syksy-tunnisteen alta, siitä yksinkertaisesta syystä, että resepti on varsin syksyinen sienineen kaikkineen. Korostan kuitenkin sitä, että allekirjoittanut viettelee edelleen kesää ainakin elokuun loppuun asti, vaikka syksy kieltämättä kolkutteleekin jo pikkuhiljaa ovella..

Syksyn tuloonhan ei siis sinänsä liity mitään hirveän kauhean kamalaa, mutta vielä on kesää jäljellä...!


1. elokuuta 2012

K niin kuin keltainen



K niin kuin keltainen, keskiviikko, kesä ja kärpäset. Muistoissa mahtava maanantaipäivä mökkimaisemissa: koipien korvennusta kesämökin kalliolla ja kotiintuliaisiksi komea keko keltaisia kantarellejä. Koralliset kesäkynnet ja käsissä keltaisia koruja - kotoisiin köllöttelyhetkiin kultaisia karkkipähkinöitä (hunajapaahdettuja, nam!) Kastehelmi-kulhosta, kera koukuttavan kesälukemisen - life is good!






Kepeän kesäistä keskiviikkoa kaikille!


- Neiti M