Niin täällä, kuin varmasti monessa muussakin kodissa suunnitellaan parhaillaan huomisia uuden vuoden juhlintoja. Huomista ostoslistaa ja ruokapuolta tovi sitten suunnitellessani mieleeni muistui tämä luonnoksissa muutaman viikon virunut herkullinen pestomuffinssien resepti, joka sopisi loistavasti uuden vuoden (ja minkä tahansa muiden) illanistujaisten suolapalaksi.
Mikäli huomisen tarjoilut ovat vielä päättämättä, suosittelen kokeilemaan alta löytyvän reseptin avulla valmistuvia suolaisia muffinsseja: ne ovat oiva vaihtoehto esimerkiksi niille ainaisille suolaisille piirakoille, sillä mahdolliset ylijääneet muffinssit on helppo säilöä pakkaseen juhlien jälkeen. Pakastus toimii tietenkin myös toisin päin - voit valmistaa ne pakkaseen odottamaan jo hyvissä ajoin ennen juhlia!
PESTOMUFFINSSIT
3 munaa
1/4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl pikakaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1dl öljyä
1dl öljyä
2 dl ranskankermaa
1/2 dl maitoa
100 g fetajuustoa
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
n. 1/2 prk vihreää pestoa
1-2 dl mozzarellaraastetta
1. Riko munat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä öljy ranskankermaan ja maitoon. Sekoita seos munavaahtoon taikinaa nostellen, ei vatkaten.
3. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kääntele ne juuri ja juuri sekaisin vaahtoon. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja feta ja lisää ne taikinaan. Lusikoi 3-4 rkl pestoa taikinaan ja sekoita kevyesti niin, että pesto sekoittuu taikinaan vain osittain.
4. Jaa täyte muffinssivuokiin, lusikoi n. 1/2 tl pestoa jokaisen muffinssin päälle ja ripottele pinnalle mozzarellaraastetta. Paista 200 asteessa, alimmalla tasolla n. 15-20 min.
Herkutteluterveisin,
- Neiti M
Aivan ihanan kuuloinen resepti! Eipä oo koskaan tullut mieleenkään, että muffiksen vois tehdä suolaisenakin! Mainiota!
VastaaPoistaItsekin tein ensimmäiset suolaiset muffinssini vasta aivan hiljattain, vaikka muuten melko innokas muffinssileipuri olenkin! Kiitos kommentista! :)
PoistaTätä täytyy joskus kokeilla, rakastan pestoa! Hyvää uutta vuotta! :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, peston ystävänä tykkäät varmasti! Ja kiitos samoin hyvää uutta vuotta sinullekin! :)
PoistaOi nam, tämä pitää tallettaa kirjanmerkkeihin :)
VastaaPoistaNamia ovat, kannattaa! :)
PoistaNäyttää herkulliselta! Minun blogissani on Sinulle haaste ♥
VastaaPoistaOi kiitos kaunis, täytyy tulla noutamaan haaste piakkoin! :)
PoistaHerkullisennäköisiä muffinsseja! Blogissani on tunnustus sinulle, käyhän kurkkaamassa :)
VastaaPoistaKaunis kiitos Sanna - kommentista ja tunnustuksesta! :)
PoistaNam nam, vaikuttaa niin herkullisilta :)
VastaaPoistaMontakohan tästä ohjeesta suurinpiirtein tulee?
VastaaPoistaSanoisin että n. 15-20 kpl muffinssien koosta riippuen - itse sain ohjeella muistaakseni reilut parikymmentä normaalikokoisiin vuokiin leivottua muffinssia :)
PoistaKiitos!
VastaaPoista